torstai 29. huhtikuuta 2010

Annin paheita, osa 748.


Hei, heti alkuun varoitus terveysintoilijoille, seuraa ohjeita piiraisiin jotka ovat ah niin herkullisia, mutteivat välttämättä keveitä..! Miun mielestä tämän tyyppisiin suolaisiin piirakoihin vaan kuuluvat oleellisena osana juusto ja rasvainen pohja :D Suurta herkkuani tällaiset, ei ihan jokapäiväistä sellaista kuitenkaan, mutta silloin tällöin on ihan kiva hemmotella itseään.

Mainitsinkin jo aiemmin töissä tehneeni broileripiirakkaa ja ajattelin laittaa sen ohjeen nyt tähän ja voisin lisätä perään jauhelihapiirakan, jonka tein edellisen ohjetta varioiden sitten kotioloissa viime viikonloppuna.

Persikkainen broileripiirakka

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
150 g margariinia
1/2 dl vettä
ripaus suolaa
Täyte:
1 rkl rypsiöljyä
1 tl paprikajauhetta
400 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita
1 prk Crème Bonjour Cuisine "Tomaatti ja välimeren yrtit"
1/2 tl sitruunapippuria
1 dl 15% ruokakermaa
1 kananmuna
1 ruukku tuoretta basilikaa
1 pieni tölkki säilykepersikoita

Sekoita vehnäjauho ja rasva muruksi. Lisää suola, vesi ja sekoita taikinaksi. Voit levittää taikinan valmiiksi vuokaan ja laittaa jääkaappiin täytteen teon ajaksi, itse tein taikinan valmiiksi jo edellisenä päivänä ja pidin yön yli kelmuun käärittynä jääkaapissa.
Kuumenna öljy paistinpannulla ja lisää paprikajauhe, kuumenna. Lisää broilerisuikaleet, ruskista ja sekoita joukkoon Crème Bonjour Cuisine, mausta sitruunapippurilla.
Ota seos levyltä ja anna sen jäähtyä. Valuta ja kuutioi persikat, lado piirakan pohjalle. Sekoita keskenään ruokakerma, muna ja basilika ja lisää jäähtyneeseen broileriseokseen. Kaada seos vuokaan persikanpalojen päälle ja paista koko komeus 200 asteessa 45-50 min.

Kuva alapuolella on tosi kökkö, olen pahoillani, mutta piirakka oli tosi hyvänmakuista! Suolaisten syötävien raikkaat lisät, tässä tapauksessa pohjalta löytyvät persikat, ovat aina jees.




Jauhelihapaprikapiirakka

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
150g margariinia
1/2 dl vettä
ripaus suolaa
kaurahiutaleita
Täyte:
1 rkl oliiviöljyä
1 tl paprikajauhetta
400 g sika-nautajauhelihaa
puolikas sipuli
puolikas punainen paprika
suolaa
mustapippuria
cayenne-pippuria (jep, oon koukussa..)
1 1/4 dl rasvatonta maitoa
1 kananmuna
kuivattua basilikaa
yrttisuolaa
juustoraastetta

Sekoita vehnäjauho ja rasva muruksi. Lisää suola, vesi ja sekoita taikinaksi. Itselläni margariini oli liian pehmeää eikä taikinan rakenteesta tullut muruista, joten hetken mielijohteesta lisäsin summamutikassa sekaan hieman kaurahiutaleita. Rakenne napakoitui oitis! Levitä taikina vuokaan tai kääri kelmuun, kuten itse tein ja laita jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
Kuumenna öljy paistinpannulla ja lisää paprikajauhe, kuumenna. Lisää jauheliha, kuutioitu sipuli ja ruskista. Mausta suolalla ja pippureilla. Pilko paprika ja lisää hieman jäähtyneen ruskistetun jauhelihan joukkoon.
Sekoita maito, muna, basilika ja hyppysellinen yrttisuolaa. Levitä jauheliha-paprikaseos piirakan pohjalle ja kaada päälle munamaito. Ripottele pinnalle juustoraastetta.
Paista 200 asteessa 45-50 min.

Kaurahiutalepohja toimi ihan yhtä hyvin kuin makeissakin piiraissa, kannattaa testata! Tämä on simppeli peruspiirakka ja maistuu varmasti useimmille.


sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Onnistunut lohipastakokeilu


Ajatus lohipastasta on viipyillyt mielessäni useita kertoja viime aikoina ja tänään, Martat-lehden inspiroimana, päätin tehdä tuota herkkuruokaa. Tutkailin netissä eri reseptejä ja miksailin niitä mielessäni mieleisekseni valmistusohjeeksi ja lopputulos liippasi aika läheltä Myllyn Parhaan lohipastareseptiä. Tässäpä se miun versioni sitten tulee:

Lohipasta Annin tapaan

täysjyväpastaa
öljyä
puolikas sipuli
n. 50g Valion Viola kylmäsavulohi-tuorejuustoa
2 dl 10 % ruokakermaa
150g kylmäsavustettua kirjolohifilettä
vajaa ruokalusikallinen kapriksia
tilliä
sitruunamehua
ripaus sokeria
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria

Kastikkeen valmistaa näppärästi sillä aikaa, kun pasta kypsyy.
Kuumenna öljy pannussa. Kuullota pieneksi pilkottua sipulia öljyssä hetki ja lisää sitten tuorejuusto ja kerma. Käännä levy pienemmälle ja anna seoksen pulputtaa hetkinen, lisää sitten paloiteltu lohi ja kaprikset. Mausta saksitulla tillillä, sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Huom! Myllyn Parhaan reseptissä sitruunamehua neuvotaan laittamaan aika roima annos, kannattaa ehkä miettiä määrää hieman, itse jouduin tasapainottamaan happamuutta sokerilla, vaikkei sitruunamehua ihan puolta desiä kastikkeeseen lorahtanutkaan. Kastike on valmista tarjolle heti kun lohi on lämmintä. Kaada kastiketta kypsän pastan päälle - ja nauti!

Miun pastani koostui muuten kaapin jämäeristä, olisihan tämä lohipastakastike päässyt enemmän oikeuksiinsa vaikkapa tagliatelleen pyöriteltynä, mutta oikein herkulliselta maistui sunnuntain alkuillan auringossa näinkin.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Kahvitustarjottavia

Järjestin tänään töissä kahvituksen kymmenelle.


Löysin molempiin tarjottaviin reseptit netistä ja muokkasin niitä hieman. Broileripiiraan ainekset muuttuivat jonkin verran ja valkosuklaacookie sai höysteekseen myös tummaa suklaata. Tässä tarjoamani makea, eli


Kahden suklaan cookie
n. 24 kpl

125g voita/margariinia
1 1/4dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1 kananmuna
1/2tl suolaa
1tl leivinjauhetta
2 1/2dl vehnäjauhoja
175g valkosuklaata rouhittuna

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan yhdessä rouhitun suklaan kanssa.
Sekoita tasaiseksi ja jaa 24 osaan. Pyörittele osista palloja ja paina litteiksi leivinpaperin päälle pellille. Painele pinnalle tumman suklaan palasia.
Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia.

Yksinkertaisia tehdä ja yksinkertaisesti hyviä! Kannattaa kokeilla :)

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Terveisiä tuoreen leivän tuoksusta!


Olipas ihanaa taas leipoa pitkästä aikaa! Oon ihan mummeloitunut, tiedetään, mutta sunnuntaisen siivouspäivän päätteeksi oli mukava häärätä (ja sotkea...) keittiössä jotakin. Tein siis sitä leipää, kuten aiemmin tällä viikolla uhkailin. Haaveenani on, että jos joskus pyörittäisin kahvilaa, saisi siellä sunnuntaibrunssilla syödäkseen aina tuoretta ja lämpöistä leipää. Tämänkertaiseen kokeiluuni toteutin taikinan seuraavanlaisen ohjeen mukaan:

5 dl vettä
50 g hiivaa
1,5 tl suolaa
1 tl sokeria
10 dl hiivaleipäjauhoja
0,5 dl öljyä

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
Lisää suola, sokeri, osa jauhoista.
Alusta lisäten jauhoja taikinaan vähitellen.
Lisää lopuksi öljy.
Kohota liinalla peitettynä n. 30 minuuttia.

Ihan oikeasti ohjeessa olisi ollut 12-13 dl jauhoja, mutta taikinan koostumus oli oikein hyvä jo noilla kymmenellä. Olen huomannut, että leipätaikinan vaivaamisen tärkeyttä ei voi koskaan korostaa liikaa. Kannattaa vaivata taikinaa kärsivällisesti vaikka rannetta särkisikin, eron huomaa varmasti leivän rakenteessa! Täytin leivän vihreillä paprikatäytteisillä oliiveilla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla, joten käytin taikinassa oliiviöljyä. Taikinapallo...


...kohosi puolessa tunnissa aika mukavasti...


...varmasti ainakin kaksinkertaiseksi! Olen miettinyt, että miksi ihmeessä, mutta mie oon ihan innoissani joka ikinen kerta kun saan paljastaa liinan alta kohonneen taikinan. Siinä vaan on jotakin maagista, ei voi mittään :)

Tästä pulleasta möllykästä otin yhden neljäsosan talteen ja loput kolme neljäsosaa jaoin puoliksi. Sitten kaulitsin molemmat puolikkaat erikseen levyiksi, täytin pieniksi pilkotuilla oliiveilla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla. Oliiveja miulla oli käytössäni ihan minimaalisen vähän, koska olin arvoinut purkin sisällön yläkanttiin, mutta kompensoin vahinkoa lisäämällä aurinkokuivattujen tomaattien määrää! Laitoin niitä kumpaankin leipään viisi tsipaletta.


Täytteiden ripottelun jälkeen käärin levyn rullalle ja aiemmin talteen ottamastani taikinan yhdestä neljäsosasta nappasin puolet, pyöritin kahdeksi pitkäksi nauhaksi ja kieritin koristeeksi leivän pintaan. Loppupuoliskon taikinasta kaulitsin, täytin, rullasin ja koristelin samaan tapaan, saaden näin kaksi leipää leivinliinan alle kohoamaan.


Kun leivät olivat kohonneet parikymmentä minuuttia, rapean kuoren aikaansaamiseksi voitelin ne vedellä ja koristelin unikonsiemenillä. Sitten paistoin niitä uunin keskitasossa, 200 asteessa n. puoli tuntia. Kypsät leivät peitin leivinliinalla ja annoin jäähtyä rauhassa. Ja arvatkaa vaan maistuiko tuore, kuohkea leipä hyvältä ahkeran siivouspäivän päätteeksi!


keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Arjen sankarin helpot & yksinkertaiset

Ei heru reseptejä tällä kertaa, olen pahoillani! Ajattelin vain tulla kertomaan, että olen olemassa vielä, että aion bloggailla jatkossakin, että miulla on jo ainekset varattuna (toivon mukaan) herkullisen leivän tekemiseen ja että aloitin työharjoittelun kahvilamaailmassa. Ja näillä näkymin saan jatkaa työharjoittelupaikassani kesätyön muodossa, aina heinäkuun loppuun asti!

On meillä sentään jotakin syöty viime aikoina...





























Kuuluisivatkohan tämmöiset mausteliemessä lilluvat fetakuutiot nykyään harmittavan pitkälle kiellettyjen listalle..? Oli miten oli, maistuvat miun mielestä aika hyvältä salaatissa, tässä käytössä aurinkokuivatúlla tomaatilla höystettyä fetaa.















Simppeli kanakastike nuudeleitten kanssa on vaan niin hyvää. Pistin sipulia, porkkanaa, kirsikkatomaatteja ja broileria sekaisin pannulla, maustoin ja höystin kevytruokakermalla.

Seuraavan kerran nähdään siis leivän merkeissä, viimeistään viikonloppuna!

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Panokseni pääsiäisaterialle.
















Meillä äiti on tavallisesti pääsiäisenä tehnyt rahkapiirakan pullapohjaan ja rusinoilla, mutta tänä vuonna päätin kokeilla jotakin hieman erilaista. Rahkapiirakkaa siis tein ja seuraavanlaisella, koulusta saadulla ohjeella:

Hedelmä-rahkapiiras

pohja:
1dl kermaa
2 1/4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
75g voita
täyte:
1tlk persikoita
1tlk ananaspaloja
250g rahkaa
1dl kermaa
1dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1 muna

Vaahdota kerma. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Sekoita jauhoseos pehmeään voihin, lisää lopuksi kermavaahto, mutta älä sekoita liikaa ettei taikina sitkisty. Muotoile taikina palloksi, kääri kelmuun ja anna kovettua jääkaapissa n. puoli tuntia.

Taputtele tai kauli taikina halkaisijaltaan n. 26 cm piirasvuokaan. Valuta ja kuutioi persikat, valuta ananaspalat. Yhdistä täytteen aineet ja kaada vuokaan pohjan päälle. Paista 200-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia.




















As simple as that! Ja piirakasta tuli kaunis, raikkaan ja yksinkertaisesti todella herkullisen makuinen. Maistuu varmasti muulloinkin kuin pääsiäisenä, joten ei hassumpi vaihtoehto kahvilatarjottavaksi.




















Vielä ollaan pääsiäisen puolella, joten ehtii toivottaa oikein iloista pääsiäistä kaikille!

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Kaksi ruokaisaa salaattia.











Syötiin tässä taannoin tosi hyvää salaattia tosi hyvän ohraleivän kanssa. Lehtisalaattia, kurkkua, punasipulia, viinirypäleitä, tuoretta basilikaa ja näitä:














Keitin tortellinit pakkauksen ohjeen mukaisesti ja laitoin mukaan salaattiin, pirskottelin päälle tuttuun tapaani oliiviöljyä, puristin mehua sitruunasta ja ripottelin vielä mustapippurirouhetta. Hyvvää!



















Mäkkärin mainoksen innoittamana kokeilin myös eräänlaisen fiestasalaatin tekoa viikko sitten perjantaina. Pohjana toimi vihreä salaatti joka koostui jäävuorisalaatista, kurkusta ja viinirypäleistä.














Sitten ruskistin jauhelihan, lisäsin joukkoon purkillisen tomaattipyrettä ja maustoin makuni mukaan: suolaa, mustapippuria, cayennepippuria, basilikaa, chiliä... ja ripaus sokeria pyöristämään makuja. Tein myös salsakastiketta, jonka ohjeen kerroinkin jo viime merkinnässäni. Kokosin salaatin siten, että laitoin pohjalle vihreän salaatin, sen päälle jauhelihan, salsakastikkeen ja kruunasin koko komeuden maustamattomalla kermaviilillä. Ympärille nacholastuja, joilla salaatti sitten syötiin.
















Myönnetään, miulla saattaa olla vielä hieman prepattavaa annosten rakentelussa, mutta uskokaa pois kun kerron, että maistui mielettömän hyvältä! Suosittelen salsakastikkeen tekemistä itse, ei ollut vaikeaa ja sai paljon pehmeämpää ja herkullisempaa kastiketta kuin mitä kaupassa myytävistä purkeista löytyy. Ja vähän lisäainevapaampaa myös..!